Viimeisin postaukseni LinkedIniin herätti suurta mielenkiintoa ja aiheutti asian ympärillä paljon keskustelua. Postaus löytyy täältä. Ensiapuasioihin valmentautuneena päätin kirjoittaa artikkelin ja jakaa sen teille. Miten toimit tilanteessa, kun kypärä on jäänyt kotiin ja pää kumahtaa asfalttiin.

Verenvuodon tyrehdyttäminen

Vammathan voivat olla mitä monimuotoisimpia aina pienestä nirhaumasta vakavampaan aivovammaan. Todennäköistähän on, että kaatuessa ja pään osuessa asfalttiin tulee syvä, verta vuotava haava, jonka saa näppärästi tyrehdytettyä painesiteellä/painamalla haava kohtaa. Mikäli suuren verenvuodon tyrehdyttäminen tai painesiteen teko vaatii kertausta, käy lukemassa aikaisempi postauksemme täältä. Harvemmin pyöräillessä mukana on ensiapusidettä, mutta onneksi painesiteen voi tehdä, vaikka kaulahuivin tai paidan ja kiven avulla.

  1. laita paidan hiha haavan päälle (mahdollisimman puhdas)
  2. laita kivi hihan ja haavan päälle
  3. tee paidalla sidos Mikäli haavaa jää likaiseksi tai sinne jää vierasesineitä kuten soraa, tulee haava käydä puhdistuttamassa päivystyksessä/terveysasemalla, koska riskinä on saada pahimmillaan jäykkäkouristus, joka on hengenvaarallinen.

Kaatunut pyöräilijä

Kuva1. Kaatunut pyöräilijä

Aivovamma ja aivotärähdys

Aivovamman kriteerit täyttyvät, jos on yksi alla mainituista oireista:

  • tajunnan menetys (huom. ero pyörtymiseen)
  • lähimuistin menetys (heti vammaa edeltävät ja jälkeiset tapahtumat)
  • jatkuva tai tilapäinen oire (esim. halvaus, tuntopuute jne.) Vamman vakavuus määritetään muun muassa tajunnan tason, kouristusten, muistinmenetyksen, pääkivun, huimauksen, oksentelun ja selvien merkkien, kuten näkyvän kallon murtuman perusteella.

Aivotärähdys (aivotärähdys on myös hyvin lievä aivovamma)

Aivotärähdys johtuu lievästä iskusta. Kaikista aivovammoista 90 % on aivotärähdyksiä. Iskusta ei seuraa tajuttomuutta ja muistinmenetys ja/tai kouristukset kestävät alle 10 minuuttia, pääkipu on vähäistä ja oksentaminen epäsäännöllistä. Muita oireita voivat olla huimaus ja väsymys.

Pyöräily kypärän osuma

Kuva 2. Pyöräilykypärä ottanut kaatuessa osuman

Ensiapu aivovammaa epäiltäessä

Polkupyörällä kaatuessa ja pään osuessa asfalttiin tulee aina epäillä aivovammaa varsinkin, jos kypärä ei ole ollut päässä.

Älä liikuttele autettavaa ellei tilanne sitä vaadi. Tälläinen tilanne voi olla esimerkiksi, jos autettava on vilkkaalla ajotiellä, jossa auton alle jäämisen riski on todennäköinen.

Lievän aivotärähdyksen kotihoito

  • toisen henkilön pitää tarkkailla tajunnan tason muutoksia
    • herätä yöunillakin kahden tunnin välein ja tarkista tajunnan taso
  • kipuun voi antaa reseptivapaita kipulääkkeitä (esim. ibuprofeiini)
  • iskun saaneen tulee välttää muutaman päivän ajan ruumiillista kuormitusta sekä päihteiden käyttöä

Toimita välittömästi lääkäriin tai soita hätänumeroon 112, jos iskun päähän saanut:

  • ei ymmärrä puhetta tai tekstiä tai hänen on vaikea ymmärtää niitä
  • on tajuton tai hänen on vaikea pysyä tajuissaan
  • on unelias
  • on sekava
  • oksentaa paljon
  • on saanut mustan silmän, vaikka isku ei olisi osunut silmään
  • vuotaa verta korvasta
  • voi yleisesti heikosti tai huonosti (yleisvoinnin heikentyminen erityisesti vanhuksella)
  • menettää kuulo- ja/tai näkökyvyn
  • ei pysy pystyssä (tasapaino-ongelmat)
  • kärsii yli 10 minuutin muistinmenetyksestä
  • HUOM! humalatila ei poissulje lääkärikäynnin tarvetta Hyvin lievän aivovamman jälkeen voi palata töihin noin 1-3 vuorokauden kuluttua. Lievästä aivovammasta toipuminen kestää noin yhden viikon.

Vauhdin kasvaessa myös riskit kasvavat, joten eiköhän me pienennetä omaa aivovamman riskiämme käyttämällä kypärää?

Suosittelen kuitenkin riskeistä huolimatta kaikkia pyöräilemään. Se on kun laittaisi rahaa pankkiin. Pyöräilyn, kuten muunkin liikunnan ja ulkoilun, hyödyt ovat aina suuremmat kuin mahdolliset riskit.

Pyöräilijän tapaturma


Jonathan Hagkvist
Kirjoittanut: Jonathan Hagkvist, Sairaanhoitaja, ensiavun ja terveystiedon kouluttaja (ETK)